Kiina avaamassa turistinähtävyydet uudestaan - Top 10 Matkatarjoukset

Kiina avaamassa turistinähtävyydet uudestaan

Päivän positiivisimmat uutiset tulevat yllättäen Kiinasta, missä palaillaan vähitellen normaaliin elämään. Tammikuusta saakka olemme kuulleet kriisiuutisia Kiinasta ja koronaviruksen lamauttamista kaupungeista. Nyt Kiina tuo muulle maailmalle toivonkipinän, sillä esimerkiksi yli 3700 Kiinan tärkeimmistä turistikohteista ovat nyt avanneet jälleen ovensa vain reilu kuukausi siitä kun kriisi oli Kiinassa pahimmillaan. Avoinna ovat siis jo noin 30% kaikista Kiinan turistikohteista. 
 
Kiinassa pyritään myös saamaan talous jälleen jaloilleen yhteisillä kulutustalkoilla. Hallitus suosittelee kaikkiä käyttämään 100 yuania kaupoissa, jotta talouselämä pääsisi jälleen vauhtiin. 
Kirsikkapuiden kukintojen myötä Kiina avaa ovensa myös ulkotiloissa oleville vierailukohteille ja asukkaat pääsevät esimerkiksi Shanghain kaupungin kasvitieteelliseen museoon. Yli 180 museota ottaa jo vastaan vierailijoita, vaikkakin kierrokset tehdään digitaalisen- tai audio-opastuksen välityksellä. Vierailijoiden määrää myös rajoitetaan ja esimerkiksi Shanghain museoon päästetään kerrallaan 2000 ihmistä ja Kiinan taidemuseoon 5000 vierasta.
 
 
Katso kaikki artikkelit

Matkatarjouksia:

Kiehtova kaupunkikohde Gdansk - lennot Turusta

Gdansk, Puola

Kiehtova kaupunkikohde Gdansk! Sis. lennot Turusta ja majoitus Hotel Focus Gdanskissa aamiaisella.

Accommodation / HotelFlights included

Alk. € 148

16pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

4* Rixwell Gertrude Hotel

Riika, Latvia

Tyylikäs boutique-hotelli jugendtalossa Riian keskustan tuntumassa. Sis. suorat lennot, majoitus 4* ..

Accommodation / HotelFlights included

Alk. € 153

12pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Old Riga Palace Hotel

Riika, Latvia

Viihtyisä hotelli erinomaisella sijainnilla Riian vanhassakaupungissa. Sis. suorat lennot, majoitus ..

Accommodation / HotelFlights included

Alk. € 164

16pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Rantahotelli Playas de Torrevieja

Torrevieja, Espanja

Viihdy Torreviejassa, valittavana 1vk, 2vk, 3vk tai 4vk matkoja. Sis. lennot, majoitus Playas de Tor..

Accommodation / HotelFlights includedWheel-chair friendly

Alk. € 371

23pv 3h 57min ostoaikaa jäljellä

Monipuolinen täysihoitoloma Costa Bravalla - H·TOP Olympic

Calella, Espanja

Lähde monipuoliselle lomalle Costa Bravalle! Sis. lennot, lentokenttäkuljetukset, majoitus 3* H·TOP ..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 422

2pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Suosittu huoneistohotelli 3* Nuriasol sis. lennot

Fuengirola, Espanja

Suosittu Nuriasol huoneistohotelli Fuengirolassa! Sis. lennot, majoitus, käsimatkatavara lennolla. L..

Accommodation / HotelFlights included

Alk. € 426

16pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Unohtumaton Costa Brava sis. lennot

Pineda de Mar, Espanja

Unohtumaton loma Costa Bravan rantakohteessa Pineda de Marissa. sis lennot, majoitus 3* Mercè hotell..

Accommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 484

9pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Upea Makarskan Riviera

Makarska, Kroatia

Vietä loma Kroatiassa Makarskan Rivieralla kauniissa Brelan lomakohteessa sis. lennot, majoitus Blue..

Accommodation / HotelFlights included

Alk. € 489

15pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

4* Festa Pomorie

Pomorie, Bulgaria

Aurinkoloma Bulgarian Pomoriessa! Sis lennot, 4* majoitus Festa Pomorie hotellissa valitsemallasi at..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 493

16pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

All-Inc. 4* Avenue Deluxe

Sunny Beach, Bulgaria

All inclusive lomahotelli loistosijainnilla Bulgarian Sunny Beachilla. Sis. lennot, majoitus 4* Aven..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 537

15pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Evian saarella rantahotelli 3* Venus Beach

Evia, Kreikka

Kaunis merenrantakohde Evian saarella Nea Styrassa! Sis. lennot Ateenaan, meno-paluu kuljetukset ja ..

Accommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 552

15pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Upea rantaloma Costa Bravalla - 4* Tossa Beach Center All-Inclusivella

Tossa de Mar, Espanja

All inclusive -loma Tossa de Marin kauniissa keskiaikaisissa maisemissa Costa Bravan rannikolla upei..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 585

16pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Rantaloma Marathon Beach Resort hotellissa

Athens Coast, Kreikka

Lomaile kauniin Nea Makri rannan tuntumassa ja nauti Kreikan kesästä. Sis. lennot, majoitus Marathon..

Accommodation / HotelFlights included

Alk. € 628

8pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

Benidormin parhaat maisemat Hotel Gran Bali 4*

Benidorm, Espanja

Nauti auringosta ja upeista maisemista Costa Blancan suositussa lomakeskuksesssa Benidormissa. Sis. ..

Accommodation / HotelFlights includedRental car includedTransfer included

Alk. € 656

3h 56min ostoaikaa jäljellä

All-Inc. 3* Blue Sea Callao Garden Etelä-Teneriffalla

Callao Salvaje, Espanja

All inclusive loma rauhallisella alueella Etelä-Teneriffalla! Sis. lennot, all inclusive majoitus Bl..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 665

16pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä

All-Inc. Gran Canaria - 3* Maspalomas Oasis Club

Maspalomas, Espanja

Lomakeidas Gran Canarialla Maspalomasin lomakohteessa. Sis. suorat lennot, majoitus Maspalomas Oasis..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 783

16pv 3h 56min ostoaikaa jäljellä