Pääsiäiskulkueet syksyyn? Korona siirsi jo EM-kisat, siirtyykö myös pääsiäinen? - Top 10 Matkatarjoukset

Pääsiäiskulkueet syksyyn? Korona siirsi jo EM-kisat, siirtyykö myös pääsiäinen?

Koronavirus on siirtänyt jalkapallon EM-kisat vuodella eteenpäin, F1-kauden aloitus siirtyi ja lisäksi lukematon määrä konsertteja, juhlia ja muita tapahtumia on peruttu tai siirretty. Uusimpien tietojen mukaan muutoslistalla on nyt myös pääsiäinen!

Katolisen kirkon johdolta Vatikaanista lähetettiin hiippakuntiin kirje, jossa ehdotettiin pääsiäiskulkueiden siirtämistä syksyyn. Perusteena muutosehdotukselle oli suosittujen ja oleellisesti katolisen kirkon pääsiäisviikkoon kuuluvien kulkueiden peruuttamisen sijasta mahdollisuus niiden siirtoon toiseen sopivampaan ajankohtaan. Vatikaanista tuli myös ehdotus, että kulkueille sopisi mainiosti ajankohdaksi 14-15. syyskuuta.

Pääsisäiskulkueiden ajankohdan siirtäminen on nyt hiippakuntien käsissä. Jos muutosmahdollisuuteen tartutaan on siis hyvin todennnäköistä suunnata Espanjaan pääsiäislomalle ensi syyskuussa!

Pääsiäisjuhlallisuudet Espanjassa peruttiin koronaviruksen vuoksi. Ulkonaliikkumiskielto on voimassa pääsiäisen yli aina 12. huhtikuuta asti.

Pääsiäinen on erityisen tärkeää aikaa turismille. Keväältä perutun pääsiäisen arvellaan tuovan pelkästään Andalusian turismille yli 900 miljoonan euron menetyksen. Summa on noin 3% koko maakunnan bruttokansantuotteesta. Pelkästään pääsiäiskulkueiden peruutus tarkoittaa 400 miljoonan euron tappiota alueen turismille.

Andalusiassa pääsiäiskulkueet ovat yksi vuoden kohokohdista. Katso tästä video Costa del Solin pääsiäisestä ja pääsiäiskulkueista.

Tiedot: http://www.cultodivino.va/content/cultodivino/it/documenti/decreti-generali/decreti-generali/2020/decreto-triduo-pasquale-2020.html

Katso kaikki artikkelit

Matkatarjouksia:

4* Kreutzwald + laivamatka

Tallinna, Viro

Majoitus Kreutzwald hotellin Standard, Zen tai Zen Deluxe-huoneessa, sis. aamiainen ja meno-paluu la..

Accommodation / Hotel

Alk. € 65

11pv 11h 21min ostoaikaa jäljellä

Kotimaan lomakohteiden aatelia - 4 * Naantali Spa Hotel

Naantali, Suomi

Laadukas kylpylähotelli ja maailman parhaat vohvelit Naantalin vanhassakaupungissa! Sis. majoitus Na..

Alk. € 87

11h 20min ostoaikaa jäljellä

Vihulan Kartano & Spa + laiva + autopaikka

Vihula, Viro

Hemmotteluloma Viron parhaaksi valitussa Vihulan Kartanossa, sis buffet aamiaisen, wifi ja pysäköint..

Ferry IncAccommodation / HotelFree parking

Alk. € 112

12pv 11h 21min ostoaikaa jäljellä

Jurmala autoillen - 4* SemaraH Hotel Lielupe sis. laivamatkat

Jurmala, Latvia

Rentoudu Jurmalan lomakohteessa. Sis. majoitus SemaraH Hotel Lielupe SPA & Conferences hotellissa aa..

Accommodation / HotelWheel-chair friendly

Alk. € 135

11h 20min ostoaikaa jäljellä

4* All Inc Festa Pomorie

Pomorie, Bulgaria

Aurinkoloma Bulgarian Pomoriessa! Sis lennot, 4* all inclusive majoitus Festa Pomorie hotellissa, le..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 280

11h 20min ostoaikaa jäljellä

4* All-Inc Mustanmeren rannalla

Nessebar, Bulgaria

Lennot ja all inclusive majoitus 4* Festa Panorama hotellissa Mustanmeren rannalla Bulgarian Nesseb..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 281

11pv 11h 21min ostoaikaa jäljellä

Loma St. Paul’s Baylla - Sunflower hotel (välilaskulliset lennot)

Malta, Malta

Lomalle St. Paul’s Bayn alueelle Maltalle! Sis. välilaskulliset lennot, majoitus Sunflower hotelliss..

Accommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 302

11h 20min ostoaikaa jäljellä

Rantahotelli Jabega Fuengirolassa

Fuengirola, Espanja

Rantahotelli parhaalla paikalla Fuengirolassa. Sis. lennot, majoitus Jabega huoneistohotellissa rant..

Accommodation / HotelFlights included

Alk. € 312

11pv 11h 21min ostoaikaa jäljellä

Upea rantaloma Costa Bravalla - 4* Tossa Beach Center All-Inclusivella

Tossa de Mar, Espanja

All inclusive -loma Tossa de Marin kauniissa keskiaikaisissa maisemissa Costa Bravan rannikolla upei..

All-IncAccommodation / HotelFlights included

Alk. € 376

11h 22min ostoaikaa jäljellä

Bonalba Alicante Golf sis.lennot

Alicante, Espanja

Golfmatka Alicanteen, sis. lennot, majoitus 4* Bonalba Alicante Golf hotellissa aamiaisella tai puol..

Accommodation / HotelFlights includedEntry tickets

Alk. € 384

11h 20min ostoaikaa jäljellä

Viihtyisä 3* Tirena Hotel sis. puolihoito

Dubrovnik, Kroatia

Mainiolla sijainnilla lähellä rantaa ja Dubrovnikin vanhaakaupunkia. Sis. suorat lennot, majoitus Ti..

Accommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 416

11h 20min ostoaikaa jäljellä

Adults Only - 3* Playa del Sol

Playa del Ingles, Espanja

Keskustahotelli Playa del Inglesin ytimessä lähellä Yumbo-keskusta! Sis. suorat lennot, majoitus Pl..

Accommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 444

11pv 11h 21min ostoaikaa jäljellä

Huoneistomajoitus - 4* BlueBay Beach Club

San Agustin, Espanja

Nauti aurinkolomasta Gran Canarialla huoneistohotellissa! Sis. suorat lennot, majoitus 4* BlueBay Be..

Accommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 460

11pv 11h 21min ostoaikaa jäljellä

Tulen ja jään Islanti sis. lennot

Reykjavik, Islanti

Islannissa yhdistyy mystinen luonto ja moderni Reykjavikin kaupunki. Sis. suorat lennot, majoitus Re..

Accommodation / HotelFlights includedTransfer includedEntry tickets

Alk. € 489

11h 20min ostoaikaa jäljellä

All-Inc loma Etelä-Teneriffalla

Las Galletas, Espanja

Rentoudu Etelä-Teneriffan auringossa, sis. suorat lennot*, kuljetukset, all inclusive-huoneistomajoi..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 500

11pv 11h 21min ostoaikaa jäljellä

All-Inc. Playa del Ingles - 4* Labranda Playa Bonita

Playa del Ingles, Espanja

All inclusive -loma Gran Canarialla! Sis. suorat lennot, majoitus 4* Labranda Playa Bonita hotelliss..

All-IncAccommodation / HotelFlights includedTransfer included

Alk. € 652

11pv 11h 21min ostoaikaa jäljellä